tiistai, 28. huhtikuuta 2009

Lasikurssilla

Ensimmäisellä kerralla harjoittelin erilaisia lasin leikkaustekniikoita, ja tein tuon yläkuvassa olevan ikkunakoristeen...ja etsin sitä inspiraatiota, ja etsin ja etsin..ei löytynyt.

Seuraavalla kerralla tein tämän vihreän "lautasen" /kynttiläalustan vaimikäseoli..isommalle kynttilälle alusta. Harjoittelin siinä lasinleikkuuta, enkä tiennyt mitä sieltä uunista tulisi..Tältä se näytti sinne mennessään.

Ja kappas, siitä tuli aikas magee! Inspiroiduin hieman :D.


Seuraavat kaksi kertaa päätin käyttää korutehtailuun. Nappikorviksia varten lasihelmiä, ja kaikissa väreissä tietenkin! Onpahan sitten joka asulle korvikset ahihi :D. No ainakin yhdet taitavat mennä äipälle äitienpäivälahjaksi.

Ja lahjavarastossa on hyvä olla muutama koru myös. Ja vaikka sanoinkin kyllästyneeni lasikoruihin (kaula-sellaisiin), kun niitä on kaikkialla myynnissä, niin ehkä näitä voi nyt kesällä sitten pitää, ohops! Varsinkin kun ostin erivärisiä nauhoja, jotka kivasti näkyvät myös pujotusreiäistä läpi, kun alla oleva lasi oli kirkasta. (Kuvassahan koruissa on vielä kuitupaperit paikoillaan.)

Niin! Ja viimeisen kurssikerran ohjaajana olin minä itse, aivan itse, yksin. (Oikea kurssiope tarvitsi tuuraajaa.) Sain siitä ihan palkankin, eli oikeaa kurssilla ohjausta! Se oli ensimmäinen ohjaamani kansalaisopiston kurssi-ilta, ja hyvin meni.

sunnuntai, 26. huhtikuuta 2009

Sur rur rukki


Kesällä taas surraa rukki Korttelimuseolla. Tänään kävin tarkastamassa tilaamani villat, rukin kunnon ja Kutojan kodin, jossa viime kesänä myös lankaa tein. Mukavalta tuntuu taas mennä. Työt alkaakin jo heti työharjottelun jälkeen. Lomaa on sitten syksyllä ja matkasuunnitelmia on jo tehty! Mieli siis kesässä ja varsinkin syksyssä jo :).


Näkymät Kutojan kodista pihalle tänään ja viime kesänä. Onneksi kohta on taas yhtä vihreetä ja vehreetä.

sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009

Kiitos.





Kiitos Sinulle Rakas Ystävä.
Kiitos yhteisestä ajasta.
Kiitos vilpittömyydestä.
Kiitos yhteisistä leikeistä ja ilosta.
Kiitos lämmöstä ja ymmärryksestä.
Kiitos muistoista.

Lepää rauhassa pikkuinen.

perjantai, 17. huhtikuuta 2009

Sing a song Citybird





Malleja lasten kesäkurssille, teemana ihminen ja ympäristö, kaupunki. Cityeläin, pehmo- sellainen (toinen mietinnässä), yksinkertainen malli jossa kuitenkin paljon kirjailuja ym. nopeimpia varten. Sille kasattava talo, kaulapanta jota voi käyttää rannekoruna, talutushihna, ruokakuppi. Sitten vielä liikennemerkkejä, käytävälle suojatie, katukahvilan rakennus myöhemmin..Mukavia tehtäviä.

tiistai, 14. huhtikuuta 2009

Piäsiäinen

Liikkuvat kohteet sekä kuvaaja ja missä oli kamera? puhelimessa sentään edes.


Keikka oli super ja iäni meinasi lähteä.

Sitten olikin hyvä lähteä maalle rauhoittumaan.





Tämä liikkuva kohde on vielä mahassa. Tällä viikolla sitä sieltä odotellaan. Vielä ei isä kuitenkaan ollut tallissa öitään tulokkaan takia viettänyt. Kohta siinä puuhaa ja ihmettelyä riittää.

torstai, 9. huhtikuuta 2009

Eturiviin on päästävä.

Se vaikenee joka pelkää

Painaako niskaa
Heitä pois nöyryys turha
Jos tiedät liikaa
on hiljaisuuskin murha

Idiootit aina iloitsee
väsymättä mässäilee
Sidettään jos silmien eestä raottaa
se fiilistä häiritsee

Niin lauma toimii
kun läskit kaljut käskee
Karjaansa soimii
kun itse työtään ei tee

Alas maahan renki jo pokkaa
asemaansa varmistelee
Mitä haaviinsa hamuaakaan
kynsin hampain kii pitelee

Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä

Kallista tahtoo
halvalla halpaa saa
Kuopastaan huitoo
sen kaivoi ahneudellaan

Sitten syyttää herrojen herraa
joka väärin laumaansa vei
Kun on itse laskenut alleen
miten niin muut tunnusta ei

Se vaikenee joka pelkää mieltä muiden
hukkuu myötävirran ruuhkan sekaan uiden

-

Vaienneet äänet
taistelu turha raukeaa
Auennein nyrkein katselen raakaa aukeaa
Polvilleen maahan ratsuni uljas kumartuu
Niin siis kaikki taipuu
ja viirit maahan vaipuu
Vielä aamu aukee
auringon kanssa nousee

Voittaja kulkee tuolla kanssa valtikan
kruunun, ja viitan kiihkeän taiston tahriman
Tuon viimeisen aamun airuen jälkeen
joukko huutaa:
"Milloin harha jatkuu! Mistä taivas alkaa
ja miksi kaikki loppuu?"

Voitto heille kuuluu
se tuhkan alle hiipuu
Nuotioiden ääreen aarteineen käy
vielä etsii

Ei näy mitään

Muun muassa näin mielettömiä (en nyt muuta ylevää sanaa tähän keksi) sanoja löytyy uudelta PMMP:n albumilta Veden varaan. Ja huomenna on päästävä eturiviin, odotan.

sunnuntai, 5. huhtikuuta 2009

keskiviikko, 1. huhtikuuta 2009

Tervetuloa!

Tervetuloa näyttelyyn, mikäli Kuopiossa liikut viikonlopun aikana. Tällä ja viime viikolla onkin ollut töissä tohinaa näyttelyn pystytyksessä. Itse olen myös töissä viikonlopun, ja pääsenkin samalla ihastelemaan vuoden aikana tehtyjä töitä.



Ensimmäisiä huopagraffiteja kiinnitettiin tänään lasten kanssa, huomenna loput. (Mainoksen tekoa varten käytettiin muutamaa kaveria pylväissä jo viime viikolla.) Graffitit ovat puistossa kuukauden ajan, joten niitä ehtii käydä ihailemassa useammankin kerran, vaikka iltalenkillä ;D.