maanantai, 30. maaliskuuta 2009

Väkisin inspiroitumista

Huomenna alkaa kansalaisopistolla lasikurssi, johon sain luvan mennä. Oppilaaksi, ilmaiseksi, jee, harjoittelijan oikeuksia. Materiaalit tietenkin maksan, eli ei se kurssi halvimmasta päästä kuitenkaan ole, kun nyt ei tehdä kierrätyslasista. En ole valinnut koulussa lasikurssia valinnaiseksi, joten nyt on hyvä tilaisuus oppia jotain tämänkin materiaalin käsittelystä. Uunin levyt opettelin jo käsittelemään, ja huomenna laittelen tarvikkeet valmiiksi kurssille.


MUTTA KUN. Ei oikein inspiraatiota näy, ei kuulu. Netistä selailin kuvia, ja koko ajan vaan törmään tiffanytöihin, joita en voi sietää. Varsinkaan niitä tiffanyenkeleitä, yök. Onneksi ei niitä tiffanyitä kuitenkaan ole tarkoitus tehdä. Lasikoruissa taas ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne on jotenkin tylsiä, kun niihin törmää joka puolella..Ehkä niitä voisi tehdä pari lahjavarastoon kuitenkin. Ja kun, mitään ylimääräistä pölynkerääjääkään en haluaisi hyllyyn - lasikoristetta siis. No, jos nyt kuitenkin menisin sinne kurssille ensin, ja inspiroituisin sitten, thats the plan. Nämä pari kuvaa jotka perjantaina nappasin lohduttavat hieman - kyllä se aurinko kivasti lasista kimaltelee..Laittelen kuvia sitten niistä inspiraation tuotoksista myöhemmin.

sunnuntai, 29. maaliskuuta 2009

Ohjeiden mukaan tehtyä

Nämä tässä ovat hiiriä, neulatyynyhiiriä, punkkarihiiriä. Uusimman Suuri käsityö- lehden kaavoilla tehtyjä. Näyttävät mielestäni enemmän liskoilta..tai kuten eräs kerholainen kansalaisopistolla sanoi: "jotain ihmeotuksia Marsista minusta". Jep, mutta hauskoja joka tapauksessa :D. Näitä teen vielä lisää kansalaisopistolle, neulatyynyjä ei tuollaisessa paikassa voi olla liikaa.


Eilen kokkailtiin uusimman Pirkka-lehden mukaan. Kanafileet ja pilahvi. Namnam, hyvää tuli, vaikka hieman laitettiin inkivääriä liikaa. Tai ainakaan se ei tämän viinin kanssa sopinut, oli nimittäin liian voimakas yhdistelmä se. Viini jotenkin voimisti makua entisestään, tänään ilman viiniä maistui erilaiselta, paremmalta. Ohjeen laitoin talteen, tätä tehdään uudestaan.

tiistai, 24. maaliskuuta 2009

Hedelmäpainanta


Tässä lupaamiani kuvia siitä "hedelmäpainannasta". Tämä on siis tekniikka, jossa käytetään kankaanpainannassa leimasimena puolitettua hedelmää. Hedelmät kannattaa puolittaa paria päivää aiemmin, jotta ne ehtivät kuivahtaa. Voit käyttää mm. appelsiinia, carambolaa, päärynää, omenaa, sitruunaa, sipulia, porkkanaa..eli siis myös vihanneksia eeeh. Sipulissa on kauniit kierteet, tulee kiva kuvio. Samastakin hedelmästä saa erilaista jälkeä, riippuen siitä miten päin sen halkaisee. Myös siemenet jättävät eri hedelmissä erilaisen jäljen. Esimerkiksi tuossa vihreässä kassissa olen käyttänyt omenaa, ja siinä sattui olemaan kukan muotoinen "siemenkohta". Punaisessa kassissa olen käyttänyt sipulia ja appelsiinia, keltaisessa appelsiinia. Painokuvioita voi sommitella miten tykkää, eli mahdollisuuksia on paljon :D.

maanantai, 23. maaliskuuta 2009

Pessi ja Illusia

Lempisatuni, tai siis yksi lemppareistani on Pessi ja Illusia. Sain silloin joskus ylioppilaslahjaksi ystäviltäni Yrjö Kokon Pessi ja Illusia- kirjan. Oli silloin tullut uusi painos, jonka kuvituksia olin ääneen ilmeisesti ihastellut :D. Eilen pääsin katsomaan sadusta tehtyä näytelmää. Ihmeteltiin ystävän kanssa ohjaajalta vaadittua työtä saada 19 lapsinäyttelijää puhaltamaan yhteen hiileen noin mahtavasti! Näytelmä oli kaunis, ihana ja oli hyvin lähellä Kokon alkuperäistekstiä. Laulujen sanat olivat myös ohjaajan käsialaa. Huomasinkin eräästä artikkelista ohjaajana olleen Kuopion Musiikki- ja tanssiakatemian opiskelijan. Ihailin taas kerran myös pukuja ja lavasteita, aikas haastellista ja mielenkiintoista olisi tehdä töitä myös teatterin puvustamossa...oijoi.
Kuvat www.iisalmenteatteri.fi

perjantai, 20. maaliskuuta 2009

VÄRIÄ !


Työharjottelussa olen opetellut silittämään...Daa? Tehtävänä oli silittää 150 kangaskassia, menihän siinä tovi jos toinenkin.. Ja tämä siksi, että ryppyynhän ne meni, kun niitä värjäsin,sentään 50 jätettiin värjäämättä, wiuf. Nämä on sinne pajapäivälle myös, hedelmäpainantaa varten. Hedelmäpainanta on muuten aika koukuttavaa, tein muutaman kassin malliksi. Aika mageet värit, eikö?

Tänään sain sekoitella mielin määrin kankaanpainovärejä, ihanaa!

keskiviikko, 18. maaliskuuta 2009

Lankaeläimiä

Maanantaina aloitin työharjottelun kansalaisopistolla. Olen pääasiassa mukana lasten käsityökouluissa.

Lauantaina on pajapäivä, johon on tulossa kerholaisia perheineen, ilmeisesti muutamaa sataa vierasta odotetaan(!) per paja. Olen vastuussa lankaeläinpajasta toisen ohjaajan kanssa. Aika veikeitä kavereita siis on tiedossa :D. Tässä muutama, jotka tein malliksi. Tuo on muutes kiva tapa kuluttaa niitä langanjämiä, varsinkin lasten kanssa.

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009

lauantai, 14. maaliskuuta 2009

Muisto pöydän alle.

Kahvila Kaneli on niiiiiin ihanan tunnelmallinen pikku kahvila. Seinät pursuavat kaikkea katseltavaa, ja istumaan mennään pieniin nurkkauksiin, joista jokaisessa on erilaiset kuluneet kalusteet. Yksi nurkkauksista on suosikkini. Pöydässä on pieni vedettävä laatikko, johon saa jättää terveiset tai muiston käynnistään. Muistojen laatikko pursuaa terveisiä hyvin menneestä kokeesta koulussa, mukavasta ostosreissusta kaverin kanssa, salaisuuden paidan alla olevasta uudesta asukkaasta. Yhdessä luki kiitokset uudelle ystävälle. Me talletimme muiston, jota saamme muistella nyt muutaman kuukauden ajan, kun työharjoittelut alkavat ja kesä tulee, ja jokainen lähtee eri suuntiin. Ikävä tulee, mutta muisto lämmittää ( siellä pöydän alla:) ).

Kauppahallista mukaan nappasin inkiväärikarkit, joita minulle suositeltiin. Tehokkaita ja ihania ovat nuo :D.


Kävimme vielä siinä uudella isolla kirpputorilla. Ja saaliiksi sain tuon hörsyläessun kankaanpainohommiin. Kuva on takaa, takana siinä on napit ja nyörit sivuilla. Se on minulle hieman iso, taidan sitä pienentää sivuilta.


Lopuksi hieman lauantaiviihdettä: Trammps, disco inferno, yksi Hänen tämän kertaisista kirpputorilöydöistään :D. Levyn kansi on hauska, ja huomaat kai miten väri sopii kynsilakkani väriin, ahihi.

torstai, 12. maaliskuuta 2009

Neiti Kevät ja Miss Bianca

Neiti kevät taisi saapua tänään kaupunkiin. Ihmeteltiin sitä kummissaan ikkunasta, tuota valon määrää. Flunssa on väistymässä, mutta vielä en kunnolla taida ulkoilemaan lähteä..piipahdan kuitenkin kaupassa ja juna-asemalle menen illempana Häntä vastaan :D.

Tämä tässä on Miss Bianca. Hänet on tehty vanhoista villalangoista ja kirpparilta hamstratuista raanulangoista. Näinpä siis kaikki langanjämät saa hyödynnettyä! Neule on tehty neulekoneella levynä ja sen jälkeen ommeltu kokoon Biancan muotoon ompelukoneella. Täytteenä on vanua. Lisää kavereita Biancalle on tulossa, odottavat vain ompelua.

Silmiksi laitoin napit, joissa on kissamainen muoto tuossa keskellä.

Häntä on kippurainen, niinkuin Tuutilla aina.

Tuutti tutustui Biancaan. Ja arvaathan miten siinä kävisi, jos ne kahdestaan jättäisi..

Siksipä Bianca sai mennä hyllylle tekstiilitaiteilija Anu Raudin neuloman kissan viereen. Tuon pikkukissan ostin Viron matkalta viime syksynä, kun kävimme tutustumassa Anun kotiin, hänen töihinsä, ja Heimtalin kotiseutumuseoon. Tuo museo on vanha kyläkoulu, johon Anu on kerännyt näytteitä kansanomaisesta käsityöstä, arvokas paikka siis ja tutustumisen arvoinen.


keskiviikko, 11. maaliskuuta 2009

Inkiväärijuomaa

Flunssa on pitänyt kourissaan jo neljättä päivää.. Tänään kokeilin terveysjuomaa, johon sain ohjeen täältä: http://potofrosetea.blogspot.com/. Helppo juoma, luullakseni kirpeä ja hyvänmakuinen. Kirpeys tuntuu kielessä, maun uskoisin olevan hyvä ainesten puolesta. Harrrrrrrrmillista vain on se, etten tällä hetkellä maista mitään tämän Duhan takia. Teen siis juomaa uudestaan jonain päivänä maun havaitakseni ja todistaakseni.

tiistai, 10. maaliskuuta 2009

Tämän huushollin otukset


Tässä huushollissa asuu myös kaksi kissaotusta, Mymmeli (Myms) ja Tuutikki (Tuutti). Mymmeli on päälle kaksi vuotta vanha tyttökissa, joka tykkää nukkua ja istuskella erilaisissa paikoissa. Esimerkiksi matkalaukut on sitä varten tehtyjä koloja, joihin täytyy siis mennä istumaan, heti kun sellainen johonkin ilmestyy..


...tiskialtaassa on hyvä silloin tällöin käydä hakemassa uutta näkökulmaa asioihin..


...pöydällä oleva modeemi = lämmitin nukkumista varten.


Ja tämä tässä on Tuutikki. Hän muutti Mymmelin kaveriksi löytöeläinsuojalta. Tuutikki on alle vuoden ikäinen poikakissa. Hän on vielä ujo vieraita ihmisiä kohtaan, mutta välillä liiankin tuttavallinen tuttujen seurassa.. no, aina menossa mukana..


..kuten auttamassa nappien lajittelussa..



..välillä saattaa löytyä myös päiväunilta vessan altaasta.


"Muistaakseni en ripustanut taulua nuin päin..." Sisustus on vaihteleva kissatalossa.


Ja mitähän tässä tapahtuu..? :D

sunnuntai, 8. maaliskuuta 2009

Elina Hiihtolomalla.

Elina-niminen kirjastoauto oli myös tämän viikon lomalla. Auton pysäkki on ihan tuossa kulman takana :D.

Tuutikki (Tuutti) päiväunilla. Kissat osaavat ottaa rennosti, niilläpä onkin aina loma.


Vihdoinkin pääsin myös luistelemaan! Veljen vanhojen hokkarin nauhojen "huomaamaton" väritys yritti turhaan sulautua harmaaseen päivään. (Sää on ollut lähes koko loman ajan harrrrrrrrmaa, bläh.)


Ihanat lapaset, jotka ostin Tarton matkalta olivat mukana luistelemassa :D. Tartossa olimme viime syksynä kuvakudoskurssilla täällä: http://www.art.tartu.ee/kunstikool/.



Tulkaa lasten kaltaisiksi - Hannu Ahosen valokuvanäyttely. http://www.kuopionmuseo.fi/ Kuvat kertovat lapsen ja luonnon välisestä suhteesta, onnistuneesti mielestäni.


Tällä lomalla on herkuteltu! Tässä Ihana Intian Kana Korma,Dhal linssimuhennos, basmatiriisi, naanleipää ja punasta viintä. Namnam sanoi Elinam.