Svadilfari

Isän varsa on vain kaksi kuukautta vanha. Ja hän, Svadilfari, on rohkea pieni heppa (vaikka tässä kurkistelee vain varovasti muiden keskeltä). Ja mielettömän suloinen se on tietenkin. Hepat viettävät kesälomaa laitumella. Pieni heppa ei vielä tiedä vuodenaikojen vaihtelusta, mutta esimerkiksi näin sille voisi asiaa valoittaa:

"Lähde kesällä ulos aikaisin aamulla, kun ruohossa on vielä kastetta, ja etsi pellonpientareilta; siellä on satuja tuhansittain kuin helmiä. Mene sitten järven rantaan ja katso kuinka pienet laineet väräjöivät sen pinnassa ja aina välillä on tyventä; siellä on sinikirjaimin kirjoitettuja satuja, opettele vain lukemaan niitä.

Ja syksyllä kuuntele korkeitten mäntyjen suhinaa, ne kertovat sinulle muinaisten aikojen jättiläissatuja. Taikka etsi satuja kanervikosta, siellä niitä on uskomattoman paljon ja keltaisista lehdistä jotka tietävät vielä enemmän. Mutta niissä on surullisia satuja, ne on kirjoitettu keltaisin ja kalpeanpunaisin kirjaimin, niistä tulee mieli helposti haikeaksi.

Talvisin voi lukea ikkunoista jääkukkien hienoja säkeitä ja tavata huurteen maalaamia kauniita kuvioita puitten oksilta.

Kun kevät taas saapuu, katsele tarkkaan iltataivaan värileikkiä: siellä on satujen haltittarien linnoja, kullankimmeltäviä..

Mikään ei ole kuollutta. Kaikki hengittää ja tuntee, ajattelee ja puhuu. Miksi et kuuntelisi niitä ja poimisi sydäntäsi ja syliäsi täyteen! Kun luonto kerran vaikenee, etkä sinä enää kuule sen puhuvan, on se merkki siitä, että sielusi on tullut vanhaksi ja harmaaksi. Mutta miksi antaisit sielusi harmaantua?"
(Topelius 1982)